Harrastus- ja valmennustoiminta jatkuu toistaiseksi

1.12.2020

Koronatilanne on pahentunut merkittävästi viime viikkojen aikana koko Suomessa ja niin myös täällä Kainuussa. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ja Kainuun kuntien koronaepidemian johto- ja tiedotuskeskus on 26.11.2020 todennut Kainuun siirtyneen koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen.

Tennisliitto on päättänyt keskeyttää kansallisen kilpailu- ja sarjatennistoiminnan 30.11.2020-3.1.2021. Seurojen valmennustoiminnan osalta liitto ohjeistaa seuroja noudattamaan alueellisia viranomaismääräyksiä ja -suosituksia.

Sotkamon liikuntapalvelut ovat tarkentaneet omia ohjeitaan. Urheiluharrastuksissa korostetaan lasten liikuntamahdollisuuksien turvaamista. Tämä tarkoittaa vanhempien osallistumisen minimoimista ja kontaktien vähentämistä harrastustoimintaan liittyen. Aikuisten harrasteporukoiden sijaan suositellaan vaihtoehtoisten yksilölajien lajien harjoittamista. Aikuisten harrastetoimintaa voidaan jatkaa silloin, kun turvavälit pystytään varmistamaan ja lähikontakteja välttämään.

Edellä mainittuihin ohjeisiin ja suosituksiin pohjaten Sotkamon Tennisseura on päättänyt jatkaa tenniksen harraste- ja valmennustoimintaa toistaiseksi. Valmennustoimintaan osallistuvien pelaajien ja lapsia harrastukseen tuovien huoltajien tulisi ottaa kuitenkin huomioon seuraavat suositukset ja määräykset:

  • Mikäli henkilöllä on flunssan oireita, pelaaminen ja oleskelu pelipaikalla on kielletty.
  • Mikäli pelaaja on saapunut ulkomailta (10 vrk:n sisällä) tai pelaaja on asetettu eristykseen tai karanteeniin, pelaaminen on kielletty eristys- ja karanteenitoimien päättymiseen saakka.
  • Kasvomaskien käyttöä suositellaan yli 15-vuotiaille liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävissä tiloissa (vähintään yleiset tilat ja pukeutumistilat).
  • Suositellaan välttämään turhaa oleskelua pelipaikalla – paikalle tullaan juuri ennen peliaikaa ja alueelta poistutaan välittömästi pelin jälkeen sekä vältetään suihkujen ja pukuhuoneiden käyttöä liikuntatiloissa. 
  • Koko ajan pidetään kaikkiin henkilöihin sosiaalinen turvaetäisyys eli vähintään kaksi metriä.
  • Huolehdi käsien pesusta ennen ja jälkeen pelitunnin.
  • Pidättäydytään tenniksen normeihin kuuluvista kättelyistä.
  • Huoltajien suositellaan välttämään lasten ja nuorten harrastetiloissa olemista.

Sotkamon Tennisseura seuraa aktiivisesti koronatilanteen kehittymistä sekä alueellisia suosituksia ja ohjeita.

Turvallista pelaamista toivottaen

Janne Huotari

Sotkamon Tennisseura

Puheenjohtaja