Katinkulta Openin pelaajamäärä kaksinkertaistui

6.11.2022

Perinteinen Sotkamon kolmipäiväinen tennisturnaus Katinkulta Open päättyi sunnuntaina. Mestaruudet ratkottiin juniorisarjat mukaan lukien peräti 12:ssa sarjassa, minkä lisäksi softpallokisat vetivät mukaan ilahduttavasti 11 pelaajaa.

Viime vuonna 58 osallistujan kesken järjestetty Katinkulta Open nousi tänä vuonna uudestaan loistoonsa. Pelaajia olisi ollut enemmänkin tulossa, mutta että kisat saatiin vietyä kolmen päivän aikana lävitse, pelaajamäärä rajattiin 117:ään.

– Huikea määrä. Muistelisin, ettei kymmeneen vuoteen ole ollut näin paljon pelaajia, turnauksen kilpailujohtaja Janne Huotari iloitsee.

Katinkulta toimii hänen mukaansa kisapaikkana mainiosti, ja turnauskokonaisuusuus oheistekemismahdollisuuksineen houkuttelee pelaajia Sotkamoon kauempaakin. Mukana oli tällä kertaa isot joukkueet Rovaniemeltä, Oulusta, Kuopiosta ja Joensuusta. Huotaria ilahdutti ison ja laajan alueen kattaneen pelaajamäärän lisäksi erityisesti oman seuran jäsenten vahva aktiivisuus (15 pelaajaa sekä softpallokisoihin osallistuneet) ja kisadebyytit naisten kaksinpelin E-sarjassa. Miesten kovimman eli A-sarjan voitti Sotkamon Tennisseuran Sakari Vehkaoja ja naisten korkeimman tässä turnauksessa eli C-sarjan Karjalan Tenniksen Meri Hyvärinen.

Kuvat: Sampo Helkama.

Tulokset sarjoittain Tennisässästä (tennisassa.fi – Katinkulta Open 2022)